torstai 25. maaliskuuta 2010

Runo

Veikan kanssa bussille

Edellä kulkee täti.
Tädin laukku on suurempi kuin veikan reppu ja tädin jalat uppoavat joka askeleella lumeen.
Täti puuskuttaa ja katsoo usein vasenta kättään ja kiiruhtaa kovemmin. Sitä tiheämmin jalat uppoavat.

Kiiruhdan veikan vauhtia ja tuijotan maahan. Tädin kengät ovat jättäneet reikiä lumeen - kuin joku olisi kulkenut siitä puujaloilla.

Katson vasenta kättäni ja kiiruhdan kovemmin.

Kaksi aasialaista naista

Kun aasialainen nainen tykkää tytöistä, on hänen elämänsä varmasti melkoisen rankkaa kotimaassaan. Kun aasialainen nainen, joka tykkää tytöistä ja jonka elämä on varmasti melkoisen rankkaa kotimaassaan, muuttaa Suomeen, on hänen elämänsä varmasti monella tavalla erilaista ja helpompaa.

Kun suomalainen nainen tykkää tytöistä, on hänen elämänsä varmasti melkoisen rankkaa kotimaassaan. Kun suomalainen nainen, joka tykkää tytöistä ja jonka elämä on varmasti melkoisen rankkaa kotimaassaan, muuttaa Aasiaan, on hänen elämänsä varmasti monella tavalla erilaista ja helpompaa.

Näettekö saman epäkohdan kuin minä?

keskiviikko 24. maaliskuuta 2010

Espoolaiset ovat tyhmiä

Espoolaiset ovat tyhmiä, senhän nyt tietää jokainen. He ovat itsekeskeisiä, rikkaita, kultalusikka suussa syntyneitä aivottomia pellejä, joiden ei tarvitse koskaan laskea kaupassa, onko varaa leipään. Espoolaiset saavat aina kaiken, minkä haluavat. He elävät onnellista, auvoista elämäänsä Espoossa, joka ei ole edes kaupunki, vaan haulikolla Stadin länsipuolelle roiskaistu kasa epämääräisiä "keskustoja".He eivät poistu Espoosta, paitsi kukin yksin omassa henkilöautossaan töihin Stadiin. Muutoin heidän ei tarvitse poistua Espoosta. He ovat halunneet sinne oman "Stockmanninkin", jotta saisivat kaupungin tuntua yhteen niistä lähiökeskustoista.

Minä en ole koskaan kadehtinut espoolaisia, sillä minä olen ihan aidosti onnellinen ja iloinen siitä, että en ole syntynyt kultalusikka suussa. Näin olen saanut itse tehdä valintani, virheeni ja oppinut niistä. Kukaan ei ole määritellyt elämääni valmiiksi. Koska olen joutunut kaupassa asioidessani laskemaan sentilleen, onko minulla varaa sekä leipään että juustoon, olen ymmärtänyt sanan "ansaita" merkityksen. Miten joku, jolla on aina rahaa kuin roskaa muiden ihmisten vuoksi, voi arvostaa sitä, mitä sillä rahalla saa. Eihän tuollainen ole ansaitsemista? "Raha ei tee onnelliseksi, vaan sen käyttäminen!" ajattelee espoolainen.

Jos ette usko, miten tyhmiä espoolaiset ovat, lukekaa vielä seuraava kappale.

"Kolme tyttöä kävelee Helsingin rautatieasemalla. Tyttöjen olemuksesta näkee, että he ovat Espoosta: kiiltävät legginssit, lyhyt violetti tekonahkatakki, piikkikorkoiset saappaat, vaaleat hiukset ja rutosti meikkiä. He ovat tulossa Kaisaniemen suunnasta. Sitten yksi tytöistä laukaisee: - Hei! Täältähän me lähdettiin sillon, kun lähettiin junalla Tampereelle! Tähän toiset kaksi hokemaan, että aivan, niinhän se olikin."

Ei mulla muuta. Kiitos nam.

torstai 11. maaliskuuta 2010

Julkiset kulkuvälineet vol 1

Eilen, keskiviikkona, iltapäivällä, eräässä Helsingin sisäisessä linja-autossa kuulin kahden nuoren ihmisen keskustelun. Käytän tässä heistä nimiä Pörrö ja Pieru.

XXXXX
Pörrö: Siis mitä sä niinku teet viikonloppuna?
Pieru: Kui?
Pörrö: Siis ei mitään. Kysyin.
Pieru: Emmä tiiä. En mitään. Perjantain Hyvinkäälle.
Pörrö: Kui?
Pieru: No siellon ne mestat sillo.
Pörrö: Ai nii.
Pieru: Ei vaan oo yhtään fygyy.
Pörrö: Mä en ainkaan mihkää baarii.
Pieru: Kui?
Pörrö: Menee nii vitust rahaa aina.
Pieru: Ai vaiks jos ois selvimpäi?
Pörrö: Siis niin jos niinku tarjoo tai siis tiätsä silleen.
Pieru: Mitä tarjoo?
Pörrö: No niinku vaik mimmeille tai siis niinku silleen. Kyl siel aina vähintään viiskybää menee.
Pieru: Nii menee. Siis vähintään viiskybää.
Pörrö: Pitäsköhä lähtee Tallinnaa? (huokaus)
Pieru: Kui?
Pörrö: Muutevvaa. Vähä nollaa.
Pieru: Pitäs lähtee taas hakee vähän myyntiin.
Pörrö: Missä sä niinku oikeen myit ne viinat?
Pieru: No niinku kavereille. Ja sit ihan siis kadulla.
Pörrö: Tä?! Hullu. Vittu kadulla! Ai joillekki tun spurguillevvai?
Pieru: Nii just. Kadulla kadulla.
Pörrö: Paljolsä sit niinku myit niit?
Pieru: Kybän pullo.
Pörrö: Kybän pullo! Äijähän nettos sit ihan vitusti! Nehän maksaa jonku neljä egee.
Pieru: Kolmeyhekskyt.
Pörrö: Ai NIIN vähän!?
Pieru: Joo. Kuuskymmene voittoo per pullo. Ei huono hei!
Pörrö: Paljossul sit makso ne?
Pieru: Kui?
Pörrö: Paljo sä siis niinku ostit niit?
Pieru: No siis kakskytpulloo. Ne makso sit niinku sen kaheksakybää.
Pörrö: Paljossä sit nettosit niis?
Pieru: Niin no siis täähän on helppoo matikkaa: kato kun mä sain niist sen kakshunttii ja sit ne makso sen kaheksakybää ni tein voittoo niinku sit satakakskybää.
Pörrö: Ei vittu.
Pieru: Joo vittu. Se on siis NIIN helppoo massii.
Pörrö: No mut paljo sul ne matkat sit makso niinku?
Pieru: Ei mitää.
Pörrö: Mitennii ei mitään?
Pieru: Faijan lahjakortil mä menin. Eikä ne viinatkaa maksanu niinku mitään ku mä ostin ne joululahjarahoil. Pitäis kyl mennä pian uudestaa. Mutku ei oo fygyy.
Pörrö: Koska sulla on syndet?
Pieru: Toukokuus.
Pörrö: Noni.
Pieru: On toi kyl aika siis riskii.
Pörrö: Ai ku kadul myyt vai mitä meinaat?
Pieru: Eiku et ainaha bisnekses on niinku riskei tai siis silleen. Myyjäl on kova vastuu.
Pörrö: Ai et jos jää kii tai?
Pieru: Eiku et jos tulee jotain paskaa kamaa. Niinku metanolii tai.
Pörrö: Eihän ny Virosta semmosta kuraa saa.
Pieru: Saa saa.
Pörrö: No mut ostitsä sen kaman niinku kaupast vai jostain takakontist?
Pieru: Kaupast kaupast.
Pörrö: No eihä siin sit mitää.
Pieru: Nii. Mut myyjäl on kova vastuu.
Pörrö: Hei pitäskö mennä lauantain vähä baarii?
Pieru: Vois mennä kyl joo.
Pörrö: Koodaillaan siit.
Pieru: Joo.
Pörrö: Mo.
Pieru: Mo.

XXXXX

Henkilöt olivat noin 18-20-vuotiaita nuoria kaupanalan opiskelijoita.

tiistai 9. maaliskuuta 2010

Luokittelu sattuu ja satuttaa

Kuulin seuraavan tarinan eilen:
kaksi pikkutyttöä odotteli bussia. He rupesivat juttelemaan siitä, miten olivat oppineet kävelemään. Toinen kertoi, että hän oli kävellyt äitinsä jalkojen päällä ja siten oppinut. Toinen ehdotti, että tytöt kokeilisivat ja näin he tekivät. He kikattelivat ja heillä oli hurjan mukavaa. Pian pysäkille saapui kaksi tyttöjen luokkalaista poikaa ja tytöt lopettivat äkisti. Toinen sanoi: "toivottavasti noi ei nyt luullu meitä lesboiksi!"

Tämä tarina ärsyttää minua. Minua ärsyttää aivan kaikenlainen lokeroiminen ja luokittelu. Se itse asiassa jopa sattuu. Varsinaisesti itse luokittelussa ei ole mitään pahaa, mutta siitä vedettävät johtopäätökset ja ennakkoluuloiset päätelmät ovat sitten huonompi asia. Minut on tällä hetkellä helkkarin helppo luokitella, koska minulla on rastat. Se tekee minusta hipin, mistä en sinällään varsinaisesti loukkaannu. Se tekee myös monissa silmissä minusta ituhipin kettutytön, mikä ei sekään sinällään minua haittaa - idut ovat kyllä hyviä ja turkistarhausta vastustan kyllä. Mutta se, että joidenkin silmissä minut leimataan pilvenpolttajahipiksi hiusteni vuoksi, se saa vereni kiehumaan. Miten hiukset tai musiikkimaku tai pukeutumistyyli tai kenkien koko tai kynsien pituus muka määrittelee sen, käyttääkö ihminen huumeita vai ei!?

Kuljen kaduilla ajattelematta, mitä ihmiset minusta ajattelevat. En meikkaa naamaani sen takia, että näyttäisin toisten silmissä hyvältä. Haluan tuntea oloni hyväksi ja näyttää itseni silmissä hyvältä, siitä tulee hyvä mieli. Joskus vahingossa kuulee, mitä jotkut sanovat pukeutumisestasi tai vaikkapa sitten kampauksestasi. Tuolloin alkaa miettiä, miten voimmakkaasti leimaannummekaan ulkoisten ominaisuuksiemme vuoksi. En ole koskaan ruvennut huutamaan, että jumalauta sä olet niin väärässä! Noille bussipysäkin tytöille olisi kyllä pitänyt opettaa, että tuollainen saattaa loukata jotakuta... ja pari muutakin asiaa.

Haluan tällä luokittelusta kertovalla kirjoituksella suoda itselleni synninpäästön, jotta voin jatkossakin arvostella muita esimerkiksi julkisissa kulkuvälineissä. Pidän vain huolen, että he eivät kuule, mitä sanon. ;)