sunnuntai 29. maaliskuuta 2009

Olen provokatiivinen pakinoitsija

Aiempi kirjoitukseni Earth Hour-kampanjasta herätti vilkasta keskustelua Facebookissa. Petyin, kun huomasin, miten kirjaimellisesti ihmiset ottavat provosoivan kirjoittamistyylini. Ihastuin, kun huomasin, miten hienoon keskusteluun ihmiset yltyivät, kun vähän provosoituivat.

Kirjoitin statukseeni (Facebookissa ominaisuus, jossa voi kertoa, mitä tekee nyt ja muut voivat sen nähdä ja kommentoida) "Julia ei todellakaan aio sammuttaa valoja ja luoda energiarasitetta, jonka vaikutukset näkyvät vielä pitkän ajan kuluttua". Sain tähän tekstiini sekä puolesta että vastaan kommentteja. Monet muuttivat profiilikuvansa tai statuksensa kampajan sivuilta löytyvin kuvin tai tekstein tyyliin: "sammuta sinäkin valot 20.30". Kampanja onnistui, se on varmaa. Se sai näkyvyyttä ja herätti paljon keskustelua. Yritin kommenttiketjussa omassa statuksessani korostaa sitä, miten tärkeää on se, mitä yksittäiset ihmiset tekevät läpi elämänsä, arjessaan. Jos tällaisilla ystävänpäivähapatukseen rinnastettavilla, amerikkalaisella politiikalla kuorrutetuilla massamediakampanjoilla saadaan valot pois kodeista, mutta syttymään vasta vuoroisesti ihmisten päässä, niin hieno juttu: kampanja on onnistunut! Ihmiset ovat tulleet tietoisemmiksi ja ehkä jatkossa huomioivat asioita enemmän, tiedostavat ja kyseenalaistavat. Kampanja oli siis onnistunut.

Silti haluan edelleen kiinnittää huomiota kahteen asiaan: a) miten paljon energiaa kuluu koko Australian valojen uudelleen käynnistämiseen ja b) yksittäisiin, jokapäiväisiin tekoihin. Huonoin veto oli kyllä Yle, joka oli "pimentänyt" studionsa kynttilävalaistukseen ja juontaja juonsi Uutisvuodon käyntiin kauniissa himmeässä valaistuksessa ja ruudun ylänurkassa killui Earth Hourin logo. Myönnän, että osan valoista vähentäminenkin on kaikki eteenpäin, mutta eipä se ole sitä pitkäaikaista ekologista valintaa, vaan kampanjan avulla oman brändin pönkitystä.

Haluan muistuttaa fiksuista valinnoista ja teoista arjessa; sammuttakaa turhat valot (kissa osaa käydä kusella pimeässä vessassa) ja laitteet (onko tv:n pakko olla päällä vaikka sitä ei katso?) ja repikää ne kännykän laturit irti seinästä, jos kännykkä ei lataa! Se maksaa muuten 17 euroa vuodessa sähkölaskussasi, eli jos et ajattele ympäristötaloudellisesti, ajattele edes taloudellisesti.

Kiitos kaikille keskustelusta, keep on rockin ja maailma pelastuu!

Olen provokatiivinen pakinoitsija, joka ei pidä lukijaansa tyhmänä. Paitsi jos lukija ei tajua, että olen provokatiivinen pakinoitsija. Kirj. huom.

torstai 26. maaliskuuta 2009

En sammuta valoja - olen ekologinen

Onko kukaan koskaan tutkinut, miten paljon tällaiset valot pois-kampanjat oikeasti säästöjen sijaan kuluttavat? Voisi kuvitella, että se on energiayhtiölle aivan se ja sama, jos minä sammutan valoni tunniksi ja istun kynttilän äärellä, mutta jos Helsingin kaupunki (ja mitä muita nyt näitä oli mukana tässä projektissa) iskee kaikki energialinjat kiinni ja sitten tunnin kuluttua yhtäkkiä päälle, niin sen luulisi olevan aika kuluttava paukku. Puhumattakaan maailmanlaajuisista vaikutuksista. Näin maalaisjärjellä ajateltuna siis. En perusta tätä mihinkään virallisiin insinöörimäisyyksiin, sillä sellaista osaamista minulla ei ole.

Minua on jo pidempään ärsyttänyt ihmisten ekologinen hössötys. Median avulla on nostettu pintaan muodikkaita ekotekoja, kuten juuri puhumani valot pois-tempaus. Ihmiset ajattelevat (valitettavan usein), että jos minä nyt sammutan valot tunniksi, olen mukana pelastamassa maailmaa ja olen tehnyt hyvän teon, muutahan ei sitten tarvitakkaan!

Elämme hektisiä aikoja. Koulussa tulee paljon läksyjä, opiskelujen ohella täytyy tehdä työtä, valmistumisen jälkeen pitää mennä töihin ja tehdä paljon töitä, jotta etenee urallaan. Tämä on vanhaa tuttua huttua. Lisäksi 2000-luvun henki on se, että pärjätä pitää, ei riitä enää, että tekee töitä, vaan pitää tehdä hyvää työtä, jotta voi edetä. Tässä työnteon ja kulutushysterian aikakaudessa taantuma on niin itsestäänselvyys kuin myös tietyssä mielessä tervetullut piriste. Ihmiset alkavat panostaa enemmän palveluihin, hyvinvointiin, kuntoiluun ja ulkoiluun. Ihmiset viettävät enemmän aikaa perheidensä ja läheistensä kanssa.

Miten ihmisten työnteko sitten liittyy ekologisuuteen? Siten, että koska on kiire, ihminen ajattelee, että jos hän voi mahdollisimman pienellä vaivalla tehdä hyvää, hän tekee sen niin, eikä suinkaan näe vaivaa. Valojen sammuttaminen on helppoa, mutta kuten kaikessa, siinäkin on se toinen puoli. Miten paljon säästämmekään tällä tempauksella ja miten paljon loppujen viimeksi se kuluttaakaan palloamme tätä! Kierrättäkää ihmiset mieluummin maitopurkit, säilyketölkit ja käyttäkää bioroskista. Näistä ympäristöteoista ei saa rahaa takaisin (kuten pullonpalautuksesta), mutta näillä pienillä teoilla maailma pelastuu. Ei tunnin pimennyksellä.

Lisätietoa valot pois-kampanjasta http://www.earthhour.org/home/. Päätös on meidän jokaisen itse tehtävä, mutta minä aion olla ekologinen.

Kiitos Lasselle ajatuksista, jotka kirvoittivat tähän blogiin.

keskiviikko 11. maaliskuuta 2009

Go kansanliike go kansanliike!

Pelonsekaisella kunnioituksella ihailen palkansaajajärjestöjen sekä opposition voimaa Suomen maassa. Hallituksella näyttänee olevan pokkaa vetäytyä päätöksistään, mikä osoittaa reaaliteetin tajua. Se, että hallitus vetäytyy päätöksistään, osoittaa myös pelkuruutta sekä peräänantavuutta. Politiikka on nimenomaan sitä, että joku esittää, joku kannattaa ja joku vastustaa, minkä jälkeen vedetään köyttä tovi ja asia ratkeaa - suuntaan tai toiseen.

Olen tyytyväinen rauenneeseen asiaan (välikysymystä odotellessa), mutta en voi olla ajattelematta: mitä jos asetelma olisi ollut täysin päinvastainen; entä jos porvarioppositio olisi saanut eläkeiän noston läpi ja kaatanut vasemmistohallituksen?

tiistai 10. maaliskuuta 2009

Pari sanaa pääministerin hiihtoharrastuksen kirvoittamana

Tämä eläkeasia on saanut aivan mielipuoliset mittasuhteet. Alunperinhan kyse oli - jo vuosituhannen alkupuolella alulle pantusta, nyttemmin käytäntöön pantavasta - uudistuksesta, jonka kaltaiset toimet ovat välttämättömiä yhteiskuntamme ikärakenteen muuttuessa. Tarttis tehrä jotain, tästä kaikki ovat samaa mieltä. Pullataikina kohosi yli kulhon siinä vaiheessa, kun hallitus alkoi laukoa julistuksia kaikelle kansalle, kuten raamatun ajan hidalgot konsaan. Tästä eivät enää kaikki (luonnollisestikaan) olleet samaa mieltä. Taikinat lensivät saunan seinille viimeistään siinä vaiheessa, kun pääministeri kävi hiihtämässä.

Eläkeiän nosto on suomalaisille arka asia. Asiaa pitäisi hieroa valiokunnissa ja työryhmissä ja näiden pitäisi lausua ehdotelmiaan, hallituksen pitäisi tuumata ja opposition toimia ja ay-järjestöiltä kysyä ja kansalta pyytää kommenttia. Näinhän nyt on tehtykin, mutta tapa, äänensävy ja marssijärjestys ovat olleet vääriä. Nyt ollaan menossa kovaa vauhtia, kutka yleislakkoon, kutka välikysymykseen, kutka torille lauantaina kello 10.00 (tervetuloa, mikäli sopu ei huomenna synny, lauantaina juu tosiaan kaikki torille - siellä ollaan "kapinoimassa" jei! *kirj. huom.) ja kutka muuttamassa Ruotsiin. Näin ei pitäisi enää politiikkaa Suomen kaltaisessa "hyvinvointiyhteiskunnassa" (hapsut provokatiivisena hassutuksena/kyseenalaistuksena) enää vuonna 2009 tehdä. Ei tod.

Eniten minua ehkä pelottaa jälleen kerran se, mitä kaikkea tämän kohun sivuun on päätetty kenenkään huomaamati. Lex Nokia nyt sai julkisuutensa, mutta mitä muuta eduskunnassa on päätetty? Monta sivua on Hesaristakin tätä eläkepropagandaa ja sitten pienellä präntillä löytyy tieto, että nyt ollaan muuten Natossa (kuvitteellinen esimerkki). Sanokaa minun sanoneen. Ja minähän sanon.

sunnuntai 8. maaliskuuta 2009

FYI PRH

Yhdistystoiminta on ihanaa. Se vie mukanaan kuin verkko kalan. Minulle itselleni on aivan päivän selvää, missä olen mukana ja mikä kokous tai seminaari tai koulutus tai kevätpäivät on milloinkin. Läheisilleni tämä hyrskynmyrsky ei olekaan ollut yhtä selvä ja kirkas. Mitä ihmettä? ajattelin aluksi. Tänään tämä ongelman ydin selvisi.

Tänään olin kokouksessa. Kunnallisjärjestön kunnallistoimikunnan kokouksessa, minkä sihteeri olen. Sen lisäksi olen Sosialidemokraattiset ammattikorkeakouluopiskelijat SOMA ry:n johtokunnan puheenjohtaja. Minut valittiin myös Keuda-yhtymän hallituksen jäseneksi. Näillä kolmella sanalla tarkoitetaan aivan samaa asiaa, samankaltaista toimielintä. Yleensä tätä elintä kutsutaan juurikin hallitukseksi. Sen yläpuolella on usein edustajisto (kuten kunnallisjärjestössä) tai valtuusto (kuten Keuda-yhtymällä ja esim. kunnilla). Edustajistot ja valtuustot valitaan usein vaalilla, ja hallitukset sitten valitsevat nämä edustajistot tai valtuustot.

Kai sitä vähemmästäkin menee sekaisin sellainen, joka ei näistä asioista itse kostu. Perheelleni ja ystävilleni on varmasti aika sama, missä kokouksessa milloinkin istun, mutta koska heitä kuitenkin kiinnostaa, mitä minä teen, he tällaisesta hyrskynmyrskystä herkästi häkeltyvät. Ja miksi? Siksi, että yhdistystoiminta on niin ihana asia, että se on juuri niin monisyistä ja kiemurtelevaa kuin valtionvarainministeri kyselytunnilla. Kukin nimittää omia elimiään miten tykkää ja se sallittakoon. Haluni kuitenkin oli nyt jakaa tämä ja avata tätä vyyhtiä, koska ymmärrän nyt, miten vaikea selkoinen minustakin on tullut. Ja miksi? Siksi, että yhdistystoiminta on nielaissut minut niin syvälle övereihinsä, että en näe enää metsää puilta. Jos minä olen joskus perustamassa yhdistystä, kehitän kyllä ihan vain prh:n * kiusaksi taas uusia termejä elimille.

*Patentti- ja rekisterihallituksen- en suinkaan Perheen, Rakkaiden ja Hyvien ystävien! Niin että FYI**.

** For Your Information

Työnarkkarisukupolvelle myöhäinen eläkeikä on kirosana

Kuulun itse siihen sukupolveen, joka on kasvatettu niin, että töitä pitää tehdä. Pitää opiskella, jotta saa hyvän ammatin ja sitten pitää mennä töihin ja tehdä töitä. Mielellään paljon, jotta pärjää hyvin.

Tämän sukupolven pahin rasite onkin juuri tuo "täytyy täytyy täytyy" "pitää pitää pitää" "pakko pakko pakko " "enemmän enemmän enemmän". Kun mikään ei riitä. Opiskeluaikana on itsestään selvää tehdä töitä ohessa, jotta pystyy taloudellisesti edes jotenkin pärjäämään opiskeluajan. Opiskeluajan jälkeen kuuluu mennä töihin ja on väärin lomailla ja lötkyillä siinä välissä. Töihin mennään ja aluksi voi tehdä hyvinkin pariakin työtä, jotta saa talouden balanssiin ja rahaa säästöön. Sitten niitä töitä tehdään koko loppu työelämän ajan ja sitten jäädään eläkkeelle.

Minä olen sisäistänyt tämän mallin niin hyvin, että se on tehnyt minuun syvät uurteet. Ahdistun, jos joku ei noudata tätä tapaa ilman kunnon perusteluja. Miksi joku ei kouluttautuisi tai menisi töihin? Miksi joku lorvailisi ja matkustelisi eikä tekisi töitä?! Miten jollakulla voi olla varaa lomailla koko ajan? Minä teen töitä. Ahkerana, rasittuneena, värittömänä - teen töitä, koska niin pitää tehdä. Mutta se ei riitä.

Työn lisäksi minun sukupolveni tulee koko ajan muutenkin tehdä paljon. Jotkut tosiaan matkustelevat ja nauttivat elämästä ja täyttävät sen tyhjiönsä niin, mutta me muut, me työnarkkarisukupolven raatajaedustajat (nuo ensimmäiseksi mainitut ovat hedonistiedustajia ko. sukupolvessa), täytämme kalenterimme erilaisin vapaaehtoistöin, hyväntekeväisyyskeräyksin sun muin. Meidän on pakko olla hyödyksi koko ajan.

En syytä näistä uurteista ketään, en varsinkaan vanhempiani. Ei ole heidän vikansa, että olen tällainen. Tämä on yhteiskunnan kehityksen välttämätön tulos, että tämä meidän sukupolvemme on tällainen. Siihen vaikuttavat sodat, luokka-asenteet ja suuret ikäluokat, lamat ja neuvostovihat sun muut. Meidän täytyy olla tällaisia, sillä muuten yhteiskuntamme ei kehity. Mutta sitä virhettä älkäätten nyt tehkö, että ette anna tälle sukupolvelle sitä ainoata palkintoa, jonka se tästä kaikesta raadannasta, menneestä ja etenkin tulevasta, ansaitsee: eläkkeen. Me haluamme raataa 60-vuotiaiksi ja nauttia eläkkeestämme terveinä. Se meille raatajasukupolvelle (paitsi niille hedonisteille, jotka nauttivat jo työelämänsä aikana), suotakoon.