Espoolaiset ovat tyhmiä, senhän nyt tietää jokainen. He ovat itsekeskeisiä, rikkaita, kultalusikka suussa syntyneitä aivottomia pellejä, joiden ei tarvitse koskaan laskea kaupassa, onko varaa leipään. Espoolaiset saavat aina kaiken, minkä haluavat. He elävät onnellista, auvoista elämäänsä Espoossa, joka ei ole edes kaupunki, vaan haulikolla Stadin länsipuolelle roiskaistu kasa epämääräisiä "keskustoja".He eivät poistu Espoosta, paitsi kukin yksin omassa henkilöautossaan töihin Stadiin. Muutoin heidän ei tarvitse poistua Espoosta. He ovat halunneet sinne oman "Stockmanninkin", jotta saisivat kaupungin tuntua yhteen niistä lähiökeskustoista.
Minä en ole koskaan kadehtinut espoolaisia, sillä minä olen ihan aidosti onnellinen ja iloinen siitä, että en ole syntynyt kultalusikka suussa. Näin olen saanut itse tehdä valintani, virheeni ja oppinut niistä. Kukaan ei ole määritellyt elämääni valmiiksi. Koska olen joutunut kaupassa asioidessani laskemaan sentilleen, onko minulla varaa sekä leipään että juustoon, olen ymmärtänyt sanan "ansaita" merkityksen. Miten joku, jolla on aina rahaa kuin roskaa muiden ihmisten vuoksi, voi arvostaa sitä, mitä sillä rahalla saa. Eihän tuollainen ole ansaitsemista? "Raha ei tee onnelliseksi, vaan sen käyttäminen!" ajattelee espoolainen.
Jos ette usko, miten tyhmiä espoolaiset ovat, lukekaa vielä seuraava kappale.
"Kolme tyttöä kävelee Helsingin rautatieasemalla. Tyttöjen olemuksesta näkee, että he ovat Espoosta: kiiltävät legginssit, lyhyt violetti tekonahkatakki, piikkikorkoiset saappaat, vaaleat hiukset ja rutosti meikkiä. He ovat tulossa Kaisaniemen suunnasta. Sitten yksi tytöistä laukaisee: - Hei! Täältähän me lähdettiin sillon, kun lähettiin junalla Tampereelle! Tähän toiset kaksi hokemaan, että aivan, niinhän se olikin."
Ei mulla muuta. Kiitos nam.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti