tiistai 26. toukokuuta 2009

Vaalimörkö

Joka vaaleissa minua vainoaa aina joku, josta käytän nimeä vaalimörkö. Vaalimörkö on tyyppi, joka tunkee visiiriin joka tuutista ja joka hetki. Usein vaalimörkö kaiken kukkuraksi on aivan eri linjoilla asioista kuin minä ja järjestäen saan hänet vaalikoneista vähiten sopivien top kympissä. Mörköys siis vain johtuu siitä, että ko. ehdokas markkinoi itseään tavoilla, jotka tavoittavat minut. Olen siis heidän kohderyhmäänsä. Valitettavasti.

Tänä vuonna vaalimörön roolin on saavuttanut Kokoomuksen Ukko Metsola. Ensimmäistä kertaa mörkö näyttäytyi minulle katumainoksessa, missä hän kekkosmaisuudella myy itseään. Avaanpa sitten lehden kuin lehden, internetsivun kuin internetsivun; aina Ukko hymyilee minulle vastaan. Lopullinen niitti tuli äskettäin kuunnellessani Spotifyta. Perinteisen "Hi this is Jonathan from Spotify"-pälätyksen sijaan biisini katkaisi Ukko Metsolan vaalimainos. Kaiken kukkuraksi Ukko markkinoi itseään minua eniten ärsyttävällä argumentilla: ansaitset ammattilaisen. Minkä takia minun pitää ansaita se, jota äänestän? Ansaitseeko hän sillä äänensä, että minä ansaitsen hänen kaltaisen ehdokkaan? Bull shit.

Toivon kaikkea hyvää Ukolle hänen kampanjassaan. Voin luvata, että tulen seuraamaan hänen kampanjointiaan erittäin tarkasti. Halusin sitä eli en.

*Ennakkoäänestys alkaa huomenna.*

keskiviikko 6. toukokuuta 2009

Lapsella oikeus rakastaviin vanhempiin

Aamukahvia hörppiessäni provosoiduin. Helsingin Sanomissa oli tänään artikkeli, joka käsitteli homojen ja lesbojen adotio-oikeutta (HS 6.5.2009 "Homojen ja lesbojen oikeus adoptioon repi jälleen eduskuntaa"). Jutussa luki (ehkä virheellisesti), että homo- ja lapsiperheiden lapset jäävät usein perinnöttä. Minusta jutun lipsahdus (piti lukea lesbo, luki lapsi) on mielenkiintoinen oivallus sekä kannanotto; homo- ja lesboperheet ovat lapsiperheitä, jos perheessä on lapsia, aivan siinä missä heteroperheetkin. Sanasekoilu palauttanee lukijat pohtimaan suuria kysymyksiä. Minusta on väärin kysyä, onko lapsella oikeus äitiin tai isään. Enemminkin pitäisi kysyä, onko lapsella oikeus rakastaviin vanhempiin.

Kansanedustajien (,joilla on oikeus päättää homo- ja lesboparien perhe-elämästä) huomaa usein takertuvan perusteluissaan siihen, miten hankala elämä viattomalle homoparin lapselle tulee, kuinka häntä kiusataan ja sorretaan vanhempiensa suuntautumisen vuoksi. Perusteluissa ei koskaan oteta kantaa siihen, ovatko homot viattomia, vaan konservatiivisesti ajatellaan, että jos joku on homoseksuaali, hän on sitä siksi, että on itse niin valinnut. Hän on itse valinnut vaikeamman tien - eläköön nyt sen mukaisesti. Olisi mielekästä, jos keskuteluun nostettaisiin esimerkiksi ajatuksia homoperheiden lasten "sopeuttamisesta" heteroyhteiskuntaan. Millaista tukea tällaiselle, "varmalle koulukiusatulle" voidaan antaa.