Äitini on viisas nainen. Käydessämme keskustelua avioliittolakiuudistuksen viime aikoina saamista käänteistä hän sanoi jotain, mikä aluksi havahdutti minua kovasti, mutta ymmärsin sitten, millainen tämän kolikon kääntöpuoli onkaan.
Minä haluan mennä naimisiin. Olen kihloissa rakastamani ihmisen kanssa ja haluan solmia hänen kanssaan avioliiton. Nykyisen lainsäädännön mukaan tämä ei ole kuitenkaan mahdollista, voimme ainoastaan rekisteröidä parisuhteemme. Jos haluaisimme lapsia, ei meillä olisi myöskään oikeutta yhteiseen adoptioon. Tämä on minulle erittäin arka asia ja olen melko herkillä tämän kohun vuoksi. Kaiken ratkaisu olisi, jos valtio vihdoinkin erotettaisiin kirkosta. Ranskassa siviilivihkiminen on laillinen avioliiton muoto, jolle parit voivat halutessaan hakea uskonsa mukaisen siunauksen perinteisin kirkon menoin. Tämä tuskin on keneltäkään pois. En ole koskaan halunnut mennä kirkossa naimisiin, vaan haluan mennä naimisiin, solmia avioliiton, tulla vihityksi, tulla julistetuksi aviopuolisoksi ja pitää häät.
On varma, että lähes kaikki parisuhteensa jo rekisteröineet (onhan se ollut sallittua kuitenkin jo kohta 10 vuoden ajan!) ovat puhuneet tästä "toimituksesta" naimisiin menona ja sen jälkeisistä juhlista häinä. Heillä on ollut kaasoja ja bestmänejä, morsiustyttöjä ja sulhaspoikia, kimpunheittoa ja morsiamen ryöstöä, hääkakun leikkuuta ja valssausta. Silti ero siihen, että onko kyseessä oikeasti avioliiton solmiminen vai parisuhteen rekisteröinti, on valtava. Toiset saavat solmia avioliiton, koska ovat eri sukupuolta, mutta toiset saavat vain rekisteröidä parisuhteensa, koska ovat samaa sukupuolta. Parisuhteesta voi siis kypsyä avioliitto vain, jos toisella on X-kromosomi ja toisella Y-.
Äitini sanoi minulle, että ovathan he isäni kanssa väestörekisterin suojissa aikanaan naimisiin menneet, rekisteröineet parisuhteensa, tehneet siitä virallisen. Ymmärsin, että heidän nuoruudessaan sekin oli monelle tabu. Oli väärin, että he asuivat yhdessä ennen naimisiin menoa. Jos 1970-luvun alussa olisi ollut Facebook, olisi siellä käyty eripuraisia väittelyjä siitä, onko tällainen hyväksyttävää vai ei. 2010-luvun alkuun mennessä on yhteiskuntamme kasvattanut sivistysastettaan, monet ihmisoikeuksia loukkaavat lait on kumottu ja tasa-arvoa on pyritty lisäämään. Edelleen - valitettavasti myös monen nuoren aikuisen päässä - heteronormativiinen elämä on se ainoa oikea: avioliitto miehen ja naisen välillä, kaksi lasta, koira, talo ja kaksi autoa. Tässä elämässä ei ole muuta vikaa kuin yksi: sitä elämää elävillä ei pitäisi olla oikeutta määritellä niiden elämää, jotka elävät toisin.
Kun minä menen naimisiin, tulen solmimaan avioliiton rakastamani ihmisen kanssa. Koska emme ole kulkuneuvoja, emme tee tätä katsastuskeskuksessa, vaan meille tärkeässä paikassa, läheisten läsnäollessa. Menemme naimisiin ja pidämme häät. Juhlimme rakkauttamme perheemme, sukulaistemme ja ystäviemme kanssa, tanssimme aamuun asti ja olemme onnellisia elämämme loppuun saakka. Saatamme sitä ennen käydä allekirjoittamassa pari paperia, mutta onko se vihkiminen vai rekisteröiminen, sen näyttää aika.
Kiitos
Matjalle, rakkaudesta
Äidille, ajatuksista
Äidille ja isille, X-kromosomista
Sakulle, rohkaisusta ja kannustuksesta
Lakivaliokunnalle terveisiä
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti