Aamukahvia hörppiessäni provosoiduin. Helsingin Sanomissa oli tänään artikkeli, joka käsitteli homojen ja lesbojen adotio-oikeutta (HS 6.5.2009 "Homojen ja lesbojen oikeus adoptioon repi jälleen eduskuntaa"). Jutussa luki (ehkä virheellisesti), että homo- ja lapsiperheiden lapset jäävät usein perinnöttä. Minusta jutun lipsahdus (piti lukea lesbo, luki lapsi) on mielenkiintoinen oivallus sekä kannanotto; homo- ja lesboperheet ovat lapsiperheitä, jos perheessä on lapsia, aivan siinä missä heteroperheetkin. Sanasekoilu palauttanee lukijat pohtimaan suuria kysymyksiä. Minusta on väärin kysyä, onko lapsella oikeus äitiin tai isään. Enemminkin pitäisi kysyä, onko lapsella oikeus rakastaviin vanhempiin.
Kansanedustajien (,joilla on oikeus päättää homo- ja lesboparien perhe-elämästä) huomaa usein takertuvan perusteluissaan siihen, miten hankala elämä viattomalle homoparin lapselle tulee, kuinka häntä kiusataan ja sorretaan vanhempiensa suuntautumisen vuoksi. Perusteluissa ei koskaan oteta kantaa siihen, ovatko homot viattomia, vaan konservatiivisesti ajatellaan, että jos joku on homoseksuaali, hän on sitä siksi, että on itse niin valinnut. Hän on itse valinnut vaikeamman tien - eläköön nyt sen mukaisesti. Olisi mielekästä, jos keskuteluun nostettaisiin esimerkiksi ajatuksia homoperheiden lasten "sopeuttamisesta" heteroyhteiskuntaan. Millaista tukea tällaiselle, "varmalle koulukiusatulle" voidaan antaa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti