Kuulun itse siihen sukupolveen, joka on kasvatettu niin, että töitä pitää tehdä. Pitää opiskella, jotta saa hyvän ammatin ja sitten pitää mennä töihin ja tehdä töitä. Mielellään paljon, jotta pärjää hyvin.
Tämän sukupolven pahin rasite onkin juuri tuo "täytyy täytyy täytyy" "pitää pitää pitää" "pakko pakko pakko " "enemmän enemmän enemmän". Kun mikään ei riitä. Opiskeluaikana on itsestään selvää tehdä töitä ohessa, jotta pystyy taloudellisesti edes jotenkin pärjäämään opiskeluajan. Opiskeluajan jälkeen kuuluu mennä töihin ja on väärin lomailla ja lötkyillä siinä välissä. Töihin mennään ja aluksi voi tehdä hyvinkin pariakin työtä, jotta saa talouden balanssiin ja rahaa säästöön. Sitten niitä töitä tehdään koko loppu työelämän ajan ja sitten jäädään eläkkeelle.
Minä olen sisäistänyt tämän mallin niin hyvin, että se on tehnyt minuun syvät uurteet. Ahdistun, jos joku ei noudata tätä tapaa ilman kunnon perusteluja. Miksi joku ei kouluttautuisi tai menisi töihin? Miksi joku lorvailisi ja matkustelisi eikä tekisi töitä?! Miten jollakulla voi olla varaa lomailla koko ajan? Minä teen töitä. Ahkerana, rasittuneena, värittömänä - teen töitä, koska niin pitää tehdä. Mutta se ei riitä.
Työn lisäksi minun sukupolveni tulee koko ajan muutenkin tehdä paljon. Jotkut tosiaan matkustelevat ja nauttivat elämästä ja täyttävät sen tyhjiönsä niin, mutta me muut, me työnarkkarisukupolven raatajaedustajat (nuo ensimmäiseksi mainitut ovat hedonistiedustajia ko. sukupolvessa), täytämme kalenterimme erilaisin vapaaehtoistöin, hyväntekeväisyyskeräyksin sun muin. Meidän on pakko olla hyödyksi koko ajan.
En syytä näistä uurteista ketään, en varsinkaan vanhempiani. Ei ole heidän vikansa, että olen tällainen. Tämä on yhteiskunnan kehityksen välttämätön tulos, että tämä meidän sukupolvemme on tällainen. Siihen vaikuttavat sodat, luokka-asenteet ja suuret ikäluokat, lamat ja neuvostovihat sun muut. Meidän täytyy olla tällaisia, sillä muuten yhteiskuntamme ei kehity. Mutta sitä virhettä älkäätten nyt tehkö, että ette anna tälle sukupolvelle sitä ainoata palkintoa, jonka se tästä kaikesta raadannasta, menneestä ja etenkin tulevasta, ansaitsee: eläkkeen. Me haluamme raataa 60-vuotiaiksi ja nauttia eläkkeestämme terveinä. Se meille raatajasukupolvelle (paitsi niille hedonisteille, jotka nauttivat jo työelämänsä aikana), suotakoon.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti