sunnuntai 1. helmikuuta 2009

Mitäs siellä lautakunnassa sitten tehdään?

No niin, näin pääsi nyt käymään, että menivät valitsemaan minut Järvenpään rakennus- ja ympäristölautakuntaan varsinaiseksi jäseneksi. Täytyy kyllä vielä kerran kiittää äänestäjiäni, sillä uskon olevan merkitystä myös tälle valinnalleni sillä, että sain tasaisesti ääniä koko Järvenpään alueelta. Toki täytyy kiittää myös omaa työväenyhdistystäni sekä kunnallisjärjestön toimijoita, että minua osasivat pestiin esittää. Haluavat koukuttaa minut toimintaan ja liikkeeseen. Onnistuivat. Saas kattoo ny.

Jep, nyt on helppo osio hoidettu, eli kiitelty. Nyt sitten seuraa se jännempi paikka: mitä ihmettä siellä lautakunnassa sitten oikeen tehdään?! KÄÄK-ilmiö meinasi vallata aluksi. Nyt olen jo rauhallisen ylpeä itsestäni. Minusta on kivaa päästä lautakuntatoimintaan ja erityisen kiinnostunut olen juuri tästä pestistä juuri ympäristöasioiden vuoksi. Rakennuspuoli sitten on minulle hieman vieraampaa, myönnettäköön se heti, vaikka eipä se varmaan kenellekään mikään järkytysyllätys lienytkään. Toisaalta uskon, että juuri se, että se on vieraampaa, on vahvuuteni tulevalla lautakuntakaudella. Katson objektiivisesti ja ulkopuolisesti asioita ja uskon, että se on vain tervetullutta uutta näkemystä. Saas kattoo ny sitten.

Kuitenkin, olen siis iloinen saamastani luottamuksesta ja aion olla luottamuksen arvoinen. Lupaan paneutua annettuun (sekä ylimääräiseen) materiaaliin huolellisesti sekä valmistautua jokaiseen kokoukseen ahkerasti ja antaumuksella. Näin tuoreella pikkupoliitikonalulla ei ole minun mielestäni muita vaihtoehtoja. Pitää olla nöyrä, jotta voi saavuttaa kunnioitusta. Saas kattoo ny sitten taas. :)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti