lauantai 7. helmikuuta 2009

Ehkä jopa vähän ylpiä

Posti kulkee, aina jonkun polkemana. Meidän luukustamme kilahti jälleen kerran luottamustehtävääni liittyvää postia, oletin, sillä taas odotti pöydällä kaupungin planketein varustettu A4-kokoinen kuori. Huvittuneena mietin, josko minulle nyt tulisi se virallinen tiedote valinnasta sekä muuta jo pitkään kaipaamaani materiaalia. Materiaalin kohdalla uskoni hiipui ennen kuin alkoikaan, sillä kuori oli melko ohut. Avasin kuoren ja järkytyin.

Ensimmäisenä luki "hyvä lautakunnan jäsen /varajäsen" (ok, nyt siitä tiedotetaan, jei!). Sitten pyydettiinkin jo täyttämään yhteystietoja sekä netissä julkaisemista että palkkion maksua varten. Aloin plärätä muita papereita läpi, ja siellähän sitä oltiin, päätökset liitteineen valtuustoon kokouksesta. Etsin jännittyneenä liitteen ja etsin nimeäni varsinaisten jäsenten listalta, mutta ei - ei ollut varsinaisten listalla. Aloin skannata paperin oikeata puoliskoa ja huomasin nimeni varalla. Ihmettelin ja hämmästelin, kummastelin ja oudoksuin. Vihdoin katseeni osui paperin ylälaitaan, missä se komeili, kissankokoisin kirjaimin: tekninen lautakunta.

"Nyt on hurjaa!" huudahdin, ja aloin plärätä liitteitä yhä eteenpäin ja kah, seuraavana siellä oli se rakennus- ja ympäristölautakunta, ja siellä sitä oltiin varsinaisena jäsenenä, niinkuin pitikin. Älkää käsittäkö väärin, olen todella otettu ja iloinen ja onnellinen, että olen saanut luottamusta osakseni näin valtavan paljon näin alussa. Olen vain - häkeltynyt. Yllättynyt. Ehkä jopa vähän ylpiä...

hihi, minusta. :)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti